sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

KESÄJUHLAT

IMG_2666
IMG_2712
IMG_2668
IMG_2697
IMG_2678
IMG_2699
IMG_2686
Pidin viikko sitten sunnuntaina pienet juhlat, joihin kutsuin oman perheen, isovanhemmat ja Joonaksen vanhemmat. Ja arvatkaa mikä on hauskinta? Me ollaan seurusteltu vajaat kuusi ja puoli vuotta, mutta meiän vanhemmat ei oo ikinä (!!!) tavanneet. Tää on herättänyt suurta ihmetystä, sillä he on kuitenkin asuneet samassa kunnassa, eikä kyse ollut siis mistään suuresta välimatkasta. Tänä kesänä halusin, että he tapais toisensa, sillä ehkä meiän parisuhde alkaa olla tarpeeksi vakaalla pohjalla sellaiseen :-D Olishan se ollut aika hassua, jos ensimmäinen kohtaaminen olis tapahtunut vasta häissä... Siivottiin koko koti viimisen päälle, väsättiin tarjottavia ja meinas iskeä kieltämättä aika kiire, kun olin migreenissä koko viikon. Onneksi ihana MBakery antoi meille yhteistyössä nää kauniit leivonnaiset, jotka keräsi mielettömästi ihailuja vierailta! Meillä oli makuina lime-valkosuklaa, passion-mansikka ja tummasuklaa-vadelma - joista jälkimmäinen oli mun ultimaattinen lemppari. Poikaystävä taas tykkäsi eniten passion-mansikasta ja mun äiti taas puolestaan valkosuklaisesta. Joten voin vannoa, että jokaiselle löytyy jotain mieleistä. 

Pakko sanoa, että noi leivokset oli kyllä koko tarjoilun kivoin juttu ja aluksi osa vieraista luuli, että ne oli kauneutensa vuoksi pelkkiä koristeita. Meillä jäi näitä vähän yli, ja mä otin joka päivä töihin evääksi yhden leivonnaisen ja nautin sen kahvitauoilla, joka oli aika luksusta arjen keskelle. Pohdin myös, että säilyyköhän koristeet nätteinä muutamankin päivän verran, mutta ne ei oo mennyt yhtään miksikään, mistä oon positiivisesti yllättynyt. Söin viimeisen leivonnaisen viikon jälkeen ja sen kukka oli kuin vastapoimittu vielä. Voin suositella näitä ehdottomasti juhliin, sillä ne kerää takuulla kaikkien huomion! Erityisesti Turkulaiset, sillä MBakery on ihan paikallinen yritys, joka on äänestetty Suomen parhaaksi leipomoksi. Jatkossa tiedän, mistä tilaan tarjoiltavat, jos kaipaan jotain piristettä niihin. 

6 kommenttia:

  1. Tarjoilut näyttävät niin hyviltä! Mbakery on kyllä ihan ykkönen, ne teki parisen vuotta sitten kakut mun maisterijuhliin ja valehtelematta varmaan kaikki vieraat kehuivat niitä. Pitäisi käydä siellä useammin kahvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli sairaan hyviä! Joo, ne on kyllä huippuja :-)

      Poista
  2. Minä ja mieheni seurustelimme melkein kuusi vuotta ennen kuin menimme naimisiin. Vanhempamme tapasivat ensimmäistä kertaa häissä. Noista juhlista on kaksi ja puoli vuotta eivätkä he ole tavanneet uudestaan. Onhan se vähän outoa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä, just kun kerkesin sanoa, että ois ollut outoa, jos meiän vanhemmat olisi tavannut vasta häissä! :-D Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö?

      Poista
  3. Voi että, kauniita kuvia ja tarjoilut tuo aivan vedenkielelle 😍

    http://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentoittehan asiallisesti, kiitos! :-)